#IBA2017

Palataampa vielä hetkeksi viime viikon lauantaihin ja blogitapahtumiin, sillä nämä gaalan kuvat odottavat vielä julkaisuaan! Päivätapahtuman jälkeen suuntasin takaisin kotiin ja samalla Mari saapuikin jo Helsinkiin, ja aloitettiin gaalavalmistelut saman tien. Parin tunnin meikki-ja hiussession jälkeen vaihdettiin vaatteet vähän fiinimpiin ja suunnistettiin takaisin Kattilahalliin. Päälle pääsi taas Zaran lempparijumpsuit, jota käytinkin viimeksi mun synttäreillä! Sen piti olla asuna jo syksyn gaalassa, mutta koska en päässytkään tulemaan niin asu oli jo tälle kertaa valmiina! Yksi asukriisi vähemmän siis. Halusin pukea päälle jotain simppeliä ja siistiä, joten tuo oli kyllä nappivalinta!
Paikan päällä me treffattiin taas Janina ja Jatta seuralaisineen, ja ilta meni hyvien juomien, ruokien parissa sekä itse gaalaa seuratessa. Mä en ollut kovin perehtynyt ehdokaslistaan, mutta ihan oikeat tyypit saivat kyllä palkintonsa tänä vuonna! Gaalan jälkeen suunnattiin Skohanin jatkoille. jossa väsymyksen lisäksi mun lähes kuolioon menneet varpaat alkoivat vähän haitata menoa. Niimpä me napattiin takit narikasta ja kengät käteen ja suunnattiin kotiin nukkumaan! Ilta oli silti tosi hauska ja tapahtuma jälleen kerran tosi hyvin järjestetty ja aveciltakin tapahtuma keräsi kehuja!  Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled

BLOGGERS' INSPIRATION DAY

Huhhuh miten kiva päivä lauantai oli! Päivä alkoi päivätapahtumalla Suvilahden Kattilahallissa, johon me suunnattiin yhdessä Jatan ja Janinan kanssa. Kiitos tytöille seurasta ja kivasta päivästä, oli ihan huippuhauskaa! Tuo tapahtuma koostui kivoista eri brändien pisteistä, jossa mm. kuvautettiin itsemme silmälasien kanssa, stailattiin flatlay-kuvia tai maisteltiin hyvää ruokaa ja hyviä drinkkejä. Pakko vielä hehkuttaa sitä miten hyvää ruokaa tuolla oli, kaikki Rootsin tarjottavat oli molemmissa tapahtumissa ihan superhyviä! Me ihastuttiin Janinan kanssa Falafel-pyöryköihin niin että napattiin niitä useampi pakkaus kotiin maisteltavaksi, ne tulee näkymään myös myöhemmin vielä täällä blogin puolella ;-) Tapahtuman lopuksi kädet oli täynnä goodiebageja, jalat kipeät ja väsymys painoi mutta kaiken kaikkiaan tapahtuma oli todella hyvin järjestetty ja mun ensivaikutelma oli todella hyvä, olen siis jatkossakin menossa mukana! Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled

KEVÄTFIILIKSISSÄ

Heippa taas todella pitkästä aikaa! Mä voisin selitellä vaikka kuinka syystä tähän hiljaisuuteen mutta kyllä te varmaan arvaatte muutenkin; pääsykoeluku on yksinkertaisesti vienyt musta kaikki mehut eikä energiaa tunnu riittävän mihinkään muuhun. Onneksi tämä urakka helpottaa jo alle kuukauden päästä(apua...), ja sitten voin palata taas hieman sisältörikkaampaan ja tasaisempaan postailutahtiin! Nyt mä kuitenkin keräsin viimeiset voimani, koska mun on pakko julkaista nämä kuvat mitä napsittiin Tean kanssa pari päivää sitten! Kuten joku saattaa muistaakin, me oltiin tosiaan pari vuotta takaperin samalla kielikurssilla Californiassa ja nyt treffattiin vasta toista kertaa tässä vajaan kolmen vuoden sisällä! Viime kerrasta ei jäänyt mitään kuvaa muistoksi, mutta tällä kertaa meillä oli ihan tarkoituksenakin mennä ottamaan kuvia, ja päädyttiin yllätysyllätys tietenkin Tuomiokirkolle. Se on vaan kuvauspaikkana niin nätti ja selvästi myös suosittu ainakin kanssakuvaajista päätellen. Hyytävän kuvausession aikana me saatiin Tealle uusi profiilikuva ja mulle ensimmäiset asukuvat piiitkään aikaan... Oli muutenkin niin ihana nähdä ja jutustella taas pitkän tauon jälkeen!

Tältä viikolta on tosin luvassa lisää asukuvia, sillä mä osallistun huomenna ensimmäistä kertaa sekä Bloggers' Inspiration Dayhin sekä Indiedays Blog Awardseihin, ja mä oon niin innoissani! Noihin tapahtumiin on ropissut kutsuja aina tasaisin väliajoin jo useamman vuoden ajan, mutta pitkän välimatkan takia aikaisemmin ei ole tullut lähdettyä. Syksyllä tapahtumat olivat juuri samaan aikaan sm-karsintojen kanssa, mutta tällä kertaa mä vihdoin pääsen itsekin paikalle! Sen pitemmittä jorinoitta huomenna kannattaa olla somessa kuulolla, niin tekin pääsette päivän fiiliksiin mukaan! Mun päivää ja elämää muutenkin voi seurata instagramissa(@kkaroooo) ja snapchatissa(@karoliiiinas)!Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled