VALOKARNEVAALI

Messujen lisäksi oltiin suunniteltu viikonlopulle toinen kiva juttu, nimittäin lintsin valokarnevaalit! Illan hämärtyessä me vedettiin huivit kaulaan, pipot syvälle päähän ja käppäiltiin lintsille tästä mun luota. Kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt lintsillä muuten kuin kesällä, joten kokemus oli meille kaikille ensimmäinen! Ja kyllähän meillä olikin hauskaa! Vähän hyytävästä ilmasta huolimatta me juostiin koko ilta laitteesta toiseen, ja lemppareissa eli Ukossa, Kingissä ja parissa muussa piti käydä useampaan kertaan. Välillä käytiin glögillä lämmitelemässä ja sitten jatkettiin taas matkaa. Koko huvipuisto oli aivan ihanan näköinen valojen ja koristeiden loistossa ja tunnelma oli muutenkin tosi jouluinen ja viihtyisä! Tunnelman ja fiiliksen puolesta tuolla olisi voinut viihtyä vaikka kuinka pitkään, mutta tunnottomiksi jäätyneet sormet ja hyytävä kylmyys söi fiilistä sen verran, että päätettiin lähteä pois hieman suunniteltua aikaisemmin. Ilta oli silti tosi hauska ja aivan ihana, etenkin kun mun edellisestä lintsireissusta taisi olla aikaa jo ainakin 5 vuotta! Hohtava hattaran olisin vielä voinut ostaa, mutta se jäi nyt ensi kertaan...valokarnevaali valokarnevaali valokarnevaali valokarnevaali valokarnevaali valokarnevaali valokarnevaali

6 kommenttia:

  1. Siis vitsi, että ärsyttää, ku missasin noi valokarnevaalit. Mulle kävi hassusti, ku olin tänään menossa, ja en ollut tietoinen niiden päättymisestä. Hintojen googlailu päätyi pettymykseen, kun selvisi, ettei ne olleetkaan enää sunnnuntaina. Ensi vuoteen siis... Saatin kuitenkin ihanat asukuvat vallilasta ja ootan innolla, että pääsen editoimaan niitä heti, kun löytyy oikea ajankohta.. Onneksi pääsin nauttimaan valokarnevaaleista näiden upeiden kuvien välityksellä. <3

    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höh, ompa harmi että et päässyt :-( Ensi vuonna sitten, tuolla oli kyllä aivan upean näköistä ja ihana tunnelma vaikka olikin todella kylmä!

      Poista
  2. Tosi nättejä kuvia! :) Itsekin kävin Valokarnevaaleilla lauantaina ja oli kyllä tosi kaunista. Pakko mennä taas ensi vuonna uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Koko huvipuisto oli kyllä niiin nätin näköinen, mäkin päätin että tulen myös ensi vuonna jos vielä tällä seudulla asustelen! :-)

      Poista
  3. En ole itse ikinä käynyt Valokarnevaaleilla, mutta ei se kyllä haittaa. :) On kiva nähdä kauniita kuvia Linnanmäestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti joskus käydä jos on tilaisuus, livenä koko puisto on vielä paljon kauniimpi! :-)

      Poista

karoliina
1997
canon EOS 550D
18-55mm
50mm f/1.8