SYKSYINEN ASU

Tässä on asu viime maanantailta, kun vietettiin Nean kanssa päivä keskustassa ennen keikkaa. Me käytiin mm. sushitreffeillä, tehtiin muutamia viime hetken ostoksia ja tietenkin fiilisteltiin tulevaa iltaa. Maanantai oli kyllä ihan mahtava päivä, harvoin viikko alkaa yhtä vauhdikkaasti ja hyvällä fiiliksellä! Viime viikonloppuna käyttöön pääsi myös ensimmäistä kertaa uusi takki jonka olin hankkinut jo kuukausi aiemmin, mutta joka vaati vähän viileämpiä ilmoja päästääkseen käyttöön. Viime aikoina täällä etelässäkin on lämpötilat pudonneet ihan ryminällä alemmas, joten nyt on juuri täydellinen sää tuolle takille! Alunperin mun piti laittaa nuo kengät myös illan keikalle, mutta parin tunnin kipittelyn jälkeen tulin aika nopeasti toisiin aatoksiin... Mä olisin nimittäin aika varmasti kontannut loppuillasta tai heittänyt kengät menemään ekan biisin jälkeen hahah. Joka tapauksessa tuo asu on yksi lemppareimmista pitkään aikaan, tai ylipäätänsä ensimmäinen asu johon olen edes panostanut pitkiin aikoihin. Ehkä mä tässä syksyn mittaan taas innostun ja alan kuvaamaan asujakin taas vähän useammin, kunhan ensin vaan löytäisin jonkun kuvaamaan!29999963855_794deeff53_ocoat - / shoes H&M / jeans Bikbok / bag Michael KorsP9260687 P9260799 P9260483

10 kommenttia:

  1. Aivan täydellinen tuo takki ja asukokonaisuus, muutenkin oot tosi
    kaunis! :)

    http://aliisa-m.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuo takki on kyllä ihan superkiva, sopii niin hyvin syksyyn! :-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! Tuo miellytti kyllä muakin niin paljon että muuta en tulekaan varmaan koko syksynä päälle pistämään haha :-D

      Poista
  3. Näyttää sika hyvältä! Löysä takki ja tiukat farkut yhistettynä imartelee vartaloa mun mielestä tosi paljon jotenki! :-D vitsi, ku muutin nyt turkuun, mut oltais voitu käydä kuvailemassa yhessä! :-)

    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja oon samaa mieltä, kokolöysää asua en osaisi käyttää ollenkaan mutta tiukka + löysä näyttää yleensä kivalta! Ja voi harmi, aina menee tiet ristiin :-D

      Poista
  4. Oi miten ihana ja syksyinen asu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo takki sopii kyllä kivasti syksyyn! :-)

      Poista
  5. Kauniita kuvia ja aivan ihana tuo takki! :)

    VastaaPoista

karoliina
1997
canon EOS 550D
18-55mm
50mm f/1.8