#TB TO DUBAI

Eilen illalla eksyin selailemaan Dubain matkakuvia kovalevyltä ja siinä menikin sitten tovi... Vuosi sitten oltiin nimittäin syyslomalla hieman eri maisemissa ja lämpöasteissa, kun taas tällä hetkellä istun sisällä pariin vilttiin kääriytyneenä, nyyh. Aina tasaisin väliajoin matkakuume alkaa nostaa päätään ja tällä hetkellä tilanne alkaa olla taas paha! Mitä pimeämpää ja kylmempää on, sitä enemmän alkaa mulla mielessä siintää palmut ja hiekkaranta ja auringon kaipuu vain pahenee päivä päivältä... Eilen näin jo ekat ensilumikuvat instassa ja siinä vaiheessa olin jo valmis karkaamaan päiväntasaajalle, mutta ehkä tästä vielä selvitään! Dubain reissu oli kokonaisuudessaan aivan ihana ja voisin höpistä siitä vaikka koko illan, mutta jätä tämän muistelun nyt tähän ja annan kuvien puhua puolestaan!dubai dubai dubai dubai dubai dubai dubai dubai dubai dubai dubai dubai dubai dubai

I LOVE ME - OSTOKSET

iloveme iloveme Tällaista lähti messuilta mukaan! Mä lähdin sinne muka sellaisella asenteella etten mitään aio ostaa, vaikka tiesin huijaavani itseäni jo siinä vaiheessa. No, siinä tavoitteessa ei ihan onnistuttu vaikka aika maltillisena ostokset pysyivätkin! Mä olen ottamassa ripsenpidennykset pois tämän kuukauden jälkeen, joten olen jo alkanut hamstraamaan ripsiä tulevia kuukausia varten. Nämä Eyluren ripset olivat 4€ hinnallaan ihan älyttömän halpoja, joten niitä piti tietenkin ostaa useampi paketti!  PA222172 Ainoa oikeasti tarpeellinen messuostos oli Real Techniquesin puuterisivellin, jota olin valehtelematta tilaamassa netistä juuri edellisenä iltana. Päätin kuitenkin katsastaa vielä messujen tarjonnan ennen tilaamista ja onneksi odotin, sillä löysin siveltimen messuilta huomattavasti halvemmalla! Beautyblender-setti oli kieltämättä vähän heräteostos, mutta sekin todella hyvä löytö! Vartaloblender, normisieni ja minisieni maksoivat yhteensä vain 19,95€, kun normaalisti jo pelkkä vartalosieni maksaa jo itsessään yli kaksikymppiä, ei hassumpi diili siis! PA222173 Batisten kuivashampoohyllyn aioin aluksi vain ohittaa, mutta lopulta se 5€/pullo - tarjous oli vain niin hyvä, että pakkohan se oli käyttää hyödyksi. Mitään muuta kuivashampoota en ole käyttänyt vuosiin ja edellinen vetelee juuri viimeisiään, joten sama oli se ostaa kerralla halvempaan hintaan! Toisena messupäivänä taas bongasin kojun jossa myytiin Refectocilin kulma- & ripsiväriä, joten päätin napata senkin mukaan helpottamaan pidennyksetöntä elämää. Jossain mielenhäiriössä unohdin ostaa hapetteen samalla kertaa, mutta sen saa onneksi vielä myöhemmin hankittua. Kaiken kaikkiaan mä oon tosi tyytyväinen messuostoksiini ja kuten snäpin puolella jo sanoinkin: nyt ei tarvi ostaa mitää kosmetiikkaa koko loppuvuonna! 

VALOKARNEVAALI

Messujen lisäksi oltiin suunniteltu viikonlopulle toinen kiva juttu, nimittäin lintsin valokarnevaalit! Illan hämärtyessä me vedettiin huivit kaulaan, pipot syvälle päähän ja käppäiltiin lintsille tästä mun luota. Kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt lintsillä muuten kuin kesällä, joten kokemus oli meille kaikille ensimmäinen! Ja kyllähän meillä olikin hauskaa! Vähän hyytävästä ilmasta huolimatta me juostiin koko ilta laitteesta toiseen, ja lemppareissa eli Ukossa, Kingissä ja parissa muussa piti käydä useampaan kertaan. Välillä käytiin glögillä lämmitelemässä ja sitten jatkettiin taas matkaa. Koko huvipuisto oli aivan ihanan näköinen valojen ja koristeiden loistossa ja tunnelma oli muutenkin tosi jouluinen ja viihtyisä! Tunnelman ja fiiliksen puolesta tuolla olisi voinut viihtyä vaikka kuinka pitkään, mutta tunnottomiksi jäätyneet sormet ja hyytävä kylmyys söi fiilistä sen verran, että päätettiin lähteä pois hieman suunniteltua aikaisemmin. Ilta oli silti tosi hauska ja aivan ihana, etenkin kun mun edellisestä lintsireissusta taisi olla aikaa jo ainakin 5 vuotta! Hohtava hattaran olisin vielä voinut ostaa, mutta se jäi nyt ensi kertaan...valokarnevaali valokarnevaali valokarnevaali valokarnevaali valokarnevaali valokarnevaali valokarnevaali

@ I LOVE ME

Somessa on viime vuosina aina välillä kuhistu I Love Me - messuista, mutta silloisen asuinpaikan takia en koskaan päässyt itse paikan päälle katsomaan että millaisista messuista oli oikeen kyse! Tänä vuonna oli taas tarjolla loistava tilaisuus päästä mukaan messuille, mutta en ollut varma jaksaisinko lähteä sinne yksin pyörimään moneksi tunniksi. Sattumalta pari kotipuolen kaveria oli juuri tuolloin tulossa messuille ja muutenkin Helsinkiin käymään, joten mä käytin tilaisuuden hyväksi ja päätin liittyä seuraan. Sisälle tullessa mä ihan yllätyin siitä, kuinka iso se alue oikeasti oli, sillä vähän epäilen että osaakohan ne Suomessa edes hyviä messuja järjestää... No, kyllähän ne osasi ja olin positiivisesti yllättynyt! Näytteitä ja muuta ilmaista krääsää olisin ehkä toivonut vähän enemmän, tosin ruokapuolella maistiaisia oli ihan kivasti ja kävin niitä useamman kerran hyödyntämässäkin, heh! Nälkä ei tuolla ainakaan päässyt yllättämään... Me kierreltiin joku kolmisen tuntia hallia siksakkiin ja edestakaisin ja samalla tehtiin pieniä tarpeellisia ostoksia. Joillakin merkeillä oli oikeasti hyviä tarjouksia, kun taas esimerkiksi Nyxin tuotteet olivat meidän pettymykseksi ihan normaalihintaisia, mutta eipä se näyttänyt sitä ihmismassaa haittaavan... Kyynärpäätaktiikallakaan kun ei meinannut päästä lähellekään hyllyjä! Mä olisin toivonut tuonne vielä pari it-merkkiä lisää, esimerkiksi vaikka Macin tms. pisteen, joka ei olisi taas ollut lompakolle ehkä niin hyvä juttu. Tuolta löytyi muutama tosi kiva juttu, jotka esittelen täällä vähän myöhemmin! Oliko teistä moni mukana tuolla messuhumussa ja mitä tykkäsitte? PA211992 PA211995 PA212002 PA212017 PA212082

EPÄSUOSITTUJA MIELIPITEITÄ

Epäsuositut mielipiteet - villitys on ehkä paras ilmiö blogimaailmassa pitkään aikaan, ja monelle postaukselle hirnumisen jälkeen oli munkin pakko kantaa korteni kekoon! Mä saan kuulla aina kavereilta kuittalua etenkin mun valikoivista ruokamieltymyksistä, joten tämä postaus on hyvä tilaisuus päästä purkamaan niitä. Näitä mielipiteitä riittäisi vaikka kymmenosaiseksi kirjasarjaksi asti, mutta aloitetaan nyt näillä ja palaillaan ehkä vielä myöhemmin!
PA191940
- Mä en tiedä, tulenko koskaan lämpenemään leveälahkeisille housuille, ne vaan ei miellytä mun silmää yhtään ja näyttää todella harvan päällä hyvältä! #pillitforever

 - Tämä uusi mekko/toppi t-paidan päällä on myös yksi villitys, jota en vaan tajua ja joka ei myöskään ole mun mielestä mitenkään silmiä hivelevän näköistä.

- Paljon hehkutetut Siipiweikkojen siivet eivät olleet mitenkään erityisen hyviä, ja vielä enemmän hehkutettu medium-kastike teki annoksesta suorastaan pahan.

- Olen syönyt Kotipizzassa vain kerran, ja sen kerran perusteella en tule syömään enää toiste! 

PA191955
- Soijasuikaleet maistuu mun mielestä kumiselta kengänpohjalta, enkä ole koskaan pystynyt syömään annosta loppuun. Ja olen siis syönyt sitä monessa eri muodossa ja mausteessa, se ei vaan maistu miltään ja muistuttaa koostumukseltaan enemmän pesusientä kuin ruokaa.

- Olut on mun mielestä ihan älyttömän pahaa, enkä pysty juomaan sitä sitä paria kulausta enempää yökkäämättä. Ehkä mä olen vähän neiti tai mun makunystyrät ei ole kehittyneet, mutta mä pysyn paljon mielummin mun sokerilitkuissa ja neitidrinkeissä!

- Kahvi on toinen asia mikä on mun mielestä todella pahaa! Sokerihöttölatet vielä menee, mutta musta kunnon musta kahvi maistuu kitkerältä ja karvaalta akkunesteeltä ja aiheuttaa vielä lisäksi sellaisen tärinän, että on parempi jättää kahvinjuonti muille. Mummo aina sanoo että kyllä säkin vielä joskus opit sitä juomaan, mutta mä vähän epäilen...

- Mun mielestä moni vetää tämän nykyisen contour-highlighting - trendin ihan liian överiksi, ja käyttää etenkin aivan liikaa peitevoidetta silmien alla. Peitetyt silmänaluset on aina jees, mutta 10 astetta vaaleammat silmänaluset & poskipäät näyttävät lähinnä hassulta.

PA191983
- Suomalainen "tubemaailma" ei ole koskaan oikein auennut mulle ja suoraan sanottuna en ole nähnyt vielä yhtään videota, josta olisin pitänyt. Pari mielipidevideota oli ihan hauskoja, mutta muut vaikuttaa lähinnä jenkkiyoutubereiden kopioilta ja antaa jotenkin tosi teennäisen kuvan. Ehkä mä siis pysyn suosiolla näissä ulkomaisissa... Lisäksi jo käsite "tube" tai "tubecon" on musta aivan hirveä - kaikkea ei tarvitse suomentaa!

- Vain elämää on aivan liian ylihypetetty, kuten monet muutkin vastaavat ohjelmat. En jaksanut katsoa edes yhtä jaksoa loppuun.

- Katsooko joku oikeasti Temptation Islandia tai Hottiksia?
PA191974
- Raakasuklaa on todella kitkerää ja hapanta, ei siis hyvää.

- Mä en pidä tatuoinneista. Muiden iholla ne on jees, mutta ajatuskin jonkun ankkurin hakkaamisesta mun käsivarteen alkaa värisyttää. Tekstitatuoinnit on jotkut ihan kivojakin, mutta kaikenlaiset kuvat, kuviot ja kukat eivät ole nättejä.

- Sähköiset ylioppilaskokeet ovat ehkä huonoin idea ikinä! Onneksi pääsin alta pois...

KOTIKOTONA

Kuten mua snäpissä seuraavat varmaan näkivätkin, menin viime viikonlopuksi käymään kotikotona ja vietinkin siellä harvinaisen tapahtumarikkaat neljä päivää! Tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta kun kävin muuton jälkeen kotona, joten ohjelmassa oli suunnilleen sadan kaverin, sukulaisen ja perheenjäsenen näkemistä ja melkein joka päivä juoksin yhdestä paikasta toiseen ja vielä kolmanteenkin. Viikonlopun aikana vietettiin perinteistä baari-iltaa, vaihdettiin kuulumisia kahvilla, kävin kampaajalla uudistamassa tukkaa ja tein muutamia tarpeellisia ostoksia. Lisäksi reissun tarkoituksena oli myös vaihtaa kesätakit- ja kengät talvivaatteisiin, joten lähdin reissuun laukku puolityhjänä ja palasin takaisin laukku pullollaan isoja talvitakkeja. Viikonloppuna mulla oli tarkoitus ottaa vaikka mitä kivoja asukuvia ja muita juttuja, mutta loppujen lopuksi kamera unohtuikin aika usein kotiin ja sen mukana ollessakin se kuvien ottaminen vain unohtui. Se kai kertoo vain siitä että oli vauhdikas ja hauska viikonloppu, joten ei se kuvien puuttuminenkaan niin paljoa haittaa.  Onneksi mä otin edes puhelimella muutamia räpsyjä, ettei tämä postaus jäisi ihan kuvattomaksi!PA161287 PA141261 PA161298 PA131248 Untitled Lounastreffeillä kiinalaisessa / Tätä karvakamua oli ollut ehkä eniten ikävä! ♥︎ Untitled Heti loman alkajaisiksi hyppäsin perjantaiaamuna kampaajan tuoliin ensimmäistä kertaa piitkään aikaan, edellisestä kerrasta taisikin olla reilut puoli vuotta, heh... Laitettiin tuttuun tapaan raitoja ja napsaistiin kuivat hapsut pois, ja olin jälleen kerran tyytyväinen! / Toinen ihana karvakaveri jota näin pitkästä aikaa! Untitled Täältä Helsingistä en onnistunut löytämään mistään vastikään Suomeen tulleita Anastasian huulipunia, joten heti kotiin päästyä oli pakko rynnätä Kicksiin ja siellähän niitä oli! Nämä tällä hetkellä myytävät sävyt olivat aika vastaavia kun lip kitit jotka omistan jo, joten ainakin toistaiseksi ne saivat jäädä kauppaan. Lisäksi tietysti juuri ne lemppareimmat oli myyty loppuun, joten lähdin kaupasta tyhjin käsin. Toivottavasti noita sävyjä tulisi enemmän myyntiin! / Käytiin vielä sunnuntaina katsomassa Nean kanssa uusin Bridget Jones - leffa, joka oli mun mielestä ihan huippu! Nuo edellisetkin bridgetit kuuluu etenkin mun joulun ajan lempparileffoihin jotka katson joka vuosi, eikä tämä uusi todellakaan tuottanut pettymystä vaikka sitä vähän etukäteen pelkäsinkin! Oli vain todella outoa nähdä Patrick Dempsey muualla kuin Greyn anatomiassa, nyyh...

FALL WANTIES

Aina syksyn tullessa alan heti haikailla pehmeiden neuleiden ja lämpimien saappaiden perään, eikä tämäkään vuosi tietenkään ollut poikkeus! Mä kokosin tässä sairastaessani aikani kuluksi pari kollaasia juuri niistä tietyistä jutuista, joita mun vaatekaappi tällä hetkellä tarvitsee. Noin kuukausi aikaisemmin mä esittelin teille vähän asuinspiraatiota, ja nyt on vuorossa kaikki ne kivat jutut joita mulla ei vielä ole!
Untitled #99

1. Syksyn sateiden ja eräiden harvinaisen märkien(siis sään puolesta...) festareiden jälkeen aloin pikkuhiljaa lämmetä kumppareille arkikäytössä, ja etenkin yllä olevia Huntereita aloin katsomaan ensimmäistä kertaa vähän sillä silmällä. Mun pakkomielteen sinetoi yksi ohikulkija Tampereella, jolla oli ihan älyttömän ihana asukokonaisuus päällä - ja tietenkin Hunterit jalassa!
2. Näitä Zaran nilkkureita olen kuolannut vaikka kuinka montaa kyseisessä putiikissa käydessäni, mutta harmillisesti tuo malli ei sopinut mun jalkaan yhtään ja siksi ne jäivätkin kauppaan - ehkä hyvä vaan...
3. Mun nykyiset chelseabootsit alkaa vedellä jo viimeisiään, joten kohta on varmaan pakko hankkia uudet, koska risaisia kenkiä ei viitsi ihan hirveän pitkään käyttää. Seuraavaksi pitäisi panostaa varmaan ihan aitoa nahkaan oleviin kenkiin, ne vaan ei oikein sovi opiskelijabudjettiin ihan yhtä hyvin kuin halvemmat vastaavat...
4. Mun Dinskon timberland-jäljitelmät on ihan älyttömän mukavat ja tosi käytännölliset kengät, mutta hankalan värin takia mä olen alkanut hieman katsella samoja kenkiä mustana. Mä en siis todellakaan tarvisi näitä, mutta onhan ne nyt tooosi kivat, eikös?
5. Mä en edes halua tietää, kuinka monena vuonna olen puhunut täällä niistä täydellisistä saappaista, joita en ole edelleenkään löytänyt. Mulla on yhdet ihan ookoot saappaat kotikotona, mutta nekään ei tunnu enää omalta jutulta ja ajattelin laittaa ne myyntiin tässä talven aikana. Mä olen löytänyt netistä pari kivaa ehdokasta, mutta kenkien tilaaminen netistä on aina vähän riskipeliä ja jotenkin ärsyttävää, kylläpä kenkien löytäminen voi olla hankalaa!

Untitled #100


1. Tämän tyylistä takkia taisin katsella jo viime keväänä, mutta en sitten koskaan päätynyt sellaista ostamaan. Ajattomuuden ja yksinkertaisuuden takia tämä Mangon takki olisi kyllä tosi fiksu ostos, mutta yli satasen hintalappu saa taas harkitsemaan toiseen kertaan... Vilassa oli tosin muistaakseni halvempia vastaavia!
2. Mä en ole varma sopisiko tämä Zaran takki edes tyyliltään mulle, mutta joku tässä silti houkuttelee!
3. Tätä Zaran pörröihanuutta olen sen sijaan hypistellyt ainakin viisi kertaa aina "ohikulkiessani", mutten ole toistaiseksi sovittanut tätä vielä siinä pelossa, että se jotenkin päätyisi kassan kautta kotiin. Tämä ei olisi varmaan missään muotoa järkevä ostos enkä mä edes tarvitse tällaista takkia, mutta se on vaan niiin ihanan pörröinen ja pehmeä ja mä haluan sen!

Untitled #101


1. Mä olen miettinyt jo pidempään mun MK:n travel toten myymistä ja jonkun "peruslaukun" ostamista sillä juuri kyseinen malli ei miellytä enää yhtään, etenkin kun näin kahden vuoden jälkeen tajusin että sitä logokillutinta ei edes saa irti koko laukusta. Ainoastaan näissä peruslaukuissa mietityttää laatu ja kestävyys, sillä tuo nykyinen on kestänyt vuosia monta reissua ja molen kilon painoa siinä missä mulla on erittäin huonoja kokemuksia markettilaukkujen kestävyydestä. Kai se pitää vain ostaa ja katsoa!
2. Tätä Zaran paitaa etsintäkuulutin snäpinkin puolella, kunnes tajusin katsoa Zaran nettikaupasta. Sieltähän se löytyi ja vielä oikeassa koossa! Kai se täytyy laittaa tilaus menemään, tuo oli nimittäin aivan ihana päällä!
3. Neutraalin värinen ja laadukas perusneule on edelleen hakusessa, koska nämä ketjuliikkeiden kivat neuleet ovat yleensä juurikin sitä akryyliä tai polyesteriä. Mä löysin Mangosta yhden ihan täydellisen villaa sisältävän yksilön, mutta en tietenkään ostanut sitä silloin ja seuraavalla kerralla se olikin jo loppuunmyyty, nyyh. Ehkä se vielä löytyy...
Onko teidän syksyn/talven ostoslistalla samoja juttuja vai jotain ihan muuta?

UUSI KALENTERI

Mua pidempään seuranneet tietääkin jo, mitä kalenteria olen käyttänyt viimeiset kolme vuotta, eikä tämäkään vuosi ole poikkeus! Ensimmäisen persoonallisen kalenterini mä sain kolme vuotta sitten yhteistyön kautta, eikä sen jälkeen ole ollut paluuta entiseen! Vanhat kalenterit näkyvät täällä, täällä ja täällä. Ensimmäisen jälkeen mä olen ostanut kaikki kalenterit omilla rahoillani, kunnes tänä vuonna satuin voittamaan lahjakortin instagram-arvonnasta. Siitä mä tietenkin riemastuin, sillä olin juuri edellisellä viikolla ollut aikeissa tilata uuden kalenterin! Kanteen tein taas perinteisen inspo-kuvakollaasin ja tällä kertaa valitsin takapuolelle vain simppelin marmorikuvion. Tällä kertaa halusin kannesta vähän edellisiä vuosia tummemman, joten valitsin sitten vähän tummempia sävyjä kollaasiin ja mä kyllä tykkään! Odotan jo että pääsen suunnittelemaan seuraavan vuoden kalenteria, hahah.
Onko teillä ollut näitä samoja kalentereja ja oletteko tykänneet? Mä en enää vaihtaisi pois!PA061172 PA061163 PA061156 PA061144

INSPIRATION BLOG AWARDS - ÄÄNESTYS

Nyt on taas se aika vuodesta kun Indiedays Blog Awardsit lähestyy ja tällä kertaa päätin itsekin lähteä mukaan ehdokkaaksi! Mä en tosiaan ole ollut ehdolla vähään aikaan enkä ole näihin tapahtumiinkaan koskaan päässyt, mutta ehkä tämä vuosi olisi vihdoin se poikkeus! Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset itse äänestykseen, mut löytää sieltä Indiedays-osion alta k:n kohdalta melko alhaalta. Myös sivupalkkiin lisätystä bannerista pääsee äänestykseen. Olisi huippua jos kävisit antamassa äänesi mulle mikäli olet tätä blogia tykännyt lukea, se merkkaisi mulle paljon! Mun ymmäryksen mukaan äänestysmäärää ei ole rajattu, joten voit antaa äänesi samalla kaikille suosikkibloggaajillesi vaikka moneen kertaan! Lisäksi äänestyksen yhteydessä on vielä kilpailu, jossa voi voittaa liput itse 5.11 Helsingin Konepajan Brunossa järjestettävään gaalaan. Käy siis äänestämässä jos siltä tuntuu, pidetään peukut pystyssä! Ehdokasbanneri_Instagram_800x800

3 ASIAA

Tämä haaste on pyörinyt muissa blogeissa jo jonkun aikaa, ja nyt vihdoin mäkin päätin ottaa siihen osaa! Täällä ei ole näkynyt mitään haasteita tai muutakaan tämän tyyppistä pitkään aikaan, joten tätä oli tosi hauska kirjoittaa, toivottavasti tekin pidätte!
3 asiaa, joista pidän…
- Kesä
-Matkustelu
-Hyvä ruoka (+1378495 muuta asiaa)

3 asiaa, joista en pidä...
-Epävarmuus tulevaisuudesta. Voisinko mä pliiiis vaan hypätä suoraan siihen vaiheeseen kun koulut on jo käyty ja elämä on jotenkuten kondiksessa?
-Turha stressaaminen, jota harrastan aivan liikaa.
-Välinpitämättömyys
PA031016
 3 asiaa, joita tein viikonloppuna...
-Niistin aivot pihalle tätä ihanaa syysflunssaa potiessa...
-Kuuntelin Purpose-levyä repeatilla varmaan sadatta kertaa
-Skippasin treenit nuhan takia ja makasin sängyssä viltteihin kietoutuneena.

3 asiaa, jotka osaan...
-Osaan itkeä "käskystä", tiedä sitten mistä tämä taito on peräisin haha...
-Ajaa ilman käsiä pyörällä tosi hyvin! Ennätys taitaa olla yksi kilometri...
-Olen omasta mielestäni tosi hyvä lukemaan ihmisiä ja yleensäkin aistimaan jos jotain on vialla.

3 asiaa, joita en osaa...
-Roomalaisia numeroita vitosesta eteenpäin! Taisin olla ala-asteella koulusta pois silloin kun ne opetettiin ja nämä kiemurat ovat edelleenkin mulle suuri mysteeri...
-Laulaa.
-Soittaa pianolla mitään kissanpolkkaa vaikeampaa, valitettavasti.
PA030999
3 asiaa, jotka haluaisin osata...
-Puhua sujuvasti ranskaa!
-Soittaa jotakin soitinta, vaikkapa sitä pianoa.
-Superhienoa akroa, kuten arabituplaflikkiwhipdouble (you wish...)

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
-Ryhdistäytyä elämän suhteen ja siivota huone.
-Varata syksyn loput ripsihuoltoajat.
-Soittaa mummolle ja kysellä kuulumisia, me kun nykyään jutellaan niin harvoin!

3 asiaa, joista stressaan...
-TULEVAISUUS 1000x
-Ihan kaikista naurettavimmistakin jutuista ja etenkin asioista, joihin en voi edes vaikuttaa.
-Siitä, tulenko pääsemään kouluun ensi vuonna. Tämäkin kuuluu ehkä tohon tulevaisuuteen, mutta silti.
sdsfsss
3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
-Musiikki, etenkin rauhallinen sellainen.
-Sauna! Sitä on tullut tässä syksyn aikana ikävä...
-Kavereiden ja perheen kanssa ajan viettäminen.

3 asiaa, joista puhun usein...
-Cheerleading
-Koulu
-Vaatteet, meikit ja kaikki muu ihana pinnallinen hömppä!

3 asiaa, jotka puen mielläni päälle...
-Mun Bikbokin lempparilöllökotihousut, joita ilman ei voisi enää elää!
-Mustat farkut, jotka on vaan niin kätevät ja helpot asussa kuin asussa.
-Nike pro - shortsit, joissa mä olenkin elänyt treeneissä jo kohta neljä vuotta! 
fdfdfdf 3 asiaa, joita en pue päälleni...
-Leveälahkeisia tai matalavyötäröisiä farkkuja. Etenkään jälkimmäisiä en halua käyttää_enää_ikinä.
-Mitään kovin poikamaista tai "skeittarityylistä", sellaiset vaatteet ei vaan sovi mulle ollenkaan!
-Mekkoa tai toppia t-paidan päälle. Sitä trendiä en vaan tajua!

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
-Tämä on ehkä vähän kaukaa haettua tässä vaiheessa, mutta oman asunnon sitten kun pääsen opiskelemaan. 
-Lisää sen tyylisiä vaatteita, jotka on enemmän mua tällä hetkellä. Eli vähän uutta tyyliä vaatekaappiin!
-Jonkun kivan synttärilahjan mummolle, joka viettää pian kasikymppisiään.

3 asiaa, joista unelmoin...
-Että saisin tehdä unelmatyötäni sitten isona, mitä se nyt ikinä onkin.
-Perhe ja onnellinen parisuhde. Ja koira!
-Ulkomailla asuminen, tai ainakin vaihtovuosi näin alkuun. Veri on kuitenkin vetänyt aina vahvasti Suomesta pois, joten enköhän mä sinne jossain vaiheessa pääse!
fffd 3 asiaa, joita pelkään... 
-HÄMÄHÄKIT 
-Isoja, pimeitä vesialueita, esim. meret ja järvet öisin. 
-Sitä, että läheisille tapahtuu jotain pahaa. Nykymaailmasta ei kyllä enää tiedä... 

 3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa... 
-Tulevaisuudensuunnitelmien selkeytymistä ja siihen liittyvän ahdistuksen helpottamista. 
-Toivon yleensäkin kivaa välivuotta jota ei tarvisi katua sitten jälkeenpäin!
-Toivon saavani tässä vuoden aikana uusia kavereita täältä Helsingin puoleltakin!