JUSTIN BIEBER

UntitledVähän erilaista postausta tällä kertaa! Toissapäivänä eli maanantaina koitti vihdoin se kauan odotettu päivä, eli keikkapäivä! Nea saapui aamulla Helsinkiin ja koko alkupäivä vietettiin kaikkea kivaa tehden, siitä lisää tulevissa postauksissa! Päivemmällä palailtiin pikkuhiljaa takaisin tänne mun luokse valmistautumaan keikkaan ja tietenkin kuunneltiin samalla asiaankuuluvaa musiikkia ja fiilisteltiin tulevaa parituntista. Lopulta me saavuttiin Hartwallille seiskan aikoihin ja noin puolen tunnin jälkeen oltiin jo sisällä! Me oltiin tosiaan permannolla ekaa kertaa ikinä (edellisellä keikalla oltiin alakatsomossa, klick!) ja voin kyllä nyt todeta etten muualle enää menekään! Mun mielestä koko fiilikseen ja keikkaan pääsi niin paljon paremmin kiinni ihan lähellä lavaa ja olihan se oikeasti aikamoinen wow-fiilis kun Justin Bieber ihan oikeasti seisoi vain parin metrin päässä susta, sen sijaan että keikkaa olisi joutunut seuraamaan screeniltä. Sinne siis myös seuraavaksi! Ja mitä itse keikkaan tulee, oli se mun mielestä ihan mahtava! Justin oli kieltämättä vähän ilmeetön ja väsyneen oloinen ekan puoliskon aikana, mutta loppua kohden alkoi hymykin jo irtoamaan ja koko esityksen energiakin oli ihan erilainen. Eikä siitä Justiniakaan voi moittia, sillä mä en ainakaan ikinä jaksaisi vetää 114 keikkaa puolen vuoden aikana. Propsit siis Justinille siitä että se jaksaa tuota hommaa ja vetää keikat väsymyksestä/yksityiselämän huolista huolimatta, moni ei siihen pystyisi! Lisäksi tuntuu että Justinin esiintymistyyli on ylipäätään muuttunut vähän "aikuisemmaksi" ja vakavammaksi, joten pirtsakkaa teinitähteä odottaneet saattoivatkin pettyä. Kaiken kaikkiaan meillä oli siis ihan mahtava ilta ja oli tosi lähellä etten ostanut lippuja seuraavallekin päivälle, niin hauskaa mulla oli! Hieman alkoi siis kaduttaa että myin liput pois...  Viime keikasta poiketen turvauduin tällä kertaa vain puhelimella otettuihin kuviin, ja niistä tulikin tosi onnistuneita! Mua snäpin puolella seuraavat näkivätkin jo maanantain kilometrimystoryn, mutta alla on vielä sama video jonka jaoin instaan jos jollakin kiinnostaa keikan fiilikset videomuodossa! Nyt vain odottelemaan seuraavaa keikkaa, me nimittäin ollaan niiin menossa myös sinne!Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled

7 kommenttia:

  1. Oli kyllä ihan huikea keikka kun olin kans maanantaina, vaikka huomas kyllä että Justinilla ei ollu kaikki ihan hyvin ja ymmärtäähän sen.. :/ Mulla oli paikat ihan piippuhyllyllä, yläkatsomon toisiks ylimmällä rivillä. Onneks oli sentään kaide josta pitää kiinni just mun ja mun kaverin paikkojen eessä niin uskals tanssia epämääräsesti koko keikan ajan haha! Kävi sääliksi niitä joilla ei ollut kaidetta (eli suurimmalla osalla yläkatsomoissa) jotka eivät uskaltaneet seistä, koska siellä ne askelmat oli kyllä aika jyrkät niin varmasti alkoi pyörryttämään kun nousi ylös. :/ Olisin kyllä halunnut tulla permannolle, mutta noi yläkatsomon liputkin maksoi jo 80€, mut ens kerralla sitten jos ens kertaa tulee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saispa se reppana levättyä välillä :-/ Ja mäkin oon ollut Enrique Igleasiaksen keikalla ylimmällä mahdollisella rivillä ja se oli kyllä tosi korkealla, en kyllä yhtään muista että miten se tanssiminen onnistui silloin :-D Liput oli kyllä aiika suolaisen hintaiset, ellen olisi saanut noita lahjaksi olisin varmaan mäkin ollut siellä hattuhyllyllä...

      Poista
  2. No on kyllä onnistuneita kuvia jos puhelimella oot ottanu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on, mäkin ihan yllätyin! Tosin osa kuvista on kaverin ottamia, mulla kun tämä keikkakuvien onnistumisprosentti on yleensä aika pieni kun heiluu ja hyppii samalla :-D

      Poista
  3. Minäkin yläkatsomossa, mutta kolmannella rivillä! Jotenki herättävä keikka kaikin puolin ( itekin kirjoittelin siitä just blogiin). Ois ollu hassu huomata ero vanhaan bieberiin, jos oisin aiemmin sen keikalla ollut. Nyt mä vaan jotenki diggaan sen musasta niin paljon. Ootan innolla uutta! Oon silti sitä mieltä, että sen kannattais jättää kiertueesta ainakin puolet pois, koska tärkeintä on et se nauttii siitä, mitä tekee. Ei oo helppoo olla noin iso stara!!

    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin unohin kehua, etä sika hyviä otoksia oot saanu puhelimella!!! Tosi tarkkoja ja valot on pysyny kauniina! :-)

      Poista
    2. Se oli kyllä! Mun mielestä mitään huomattavaa eroa ei itse asiassa ollut, vaikka onhan se tietenkin selvää että itse kukin on muuttunut tässä reilun kolmen vuoden aikana aika paljon. Lähinnä mun mielestä eroa oli esiintymistyylissä yleensäkin joka ei ollut enää niin teinitähtimäisen ylipirteä ja energinen - mistä me oikeastaan tykättiin enemmän! Mun ja kaverin mielestä tämä keikka oli siis edellistä parempi, vaikka pientä uupumusta olikin biebsin osalta havaittavissa :-/ Tosi hyvä keikka oli silti! Ja kiitos, nämä kuvat ovat tosiaankin harvinaisen onnistuneita ja osa kunniasta kuuluu kaverille :-D

      Poista

karoliina
1997
canon EOS 550D
18-55mm
50mm f/1.8