KUULUMISIA

Nämä kuvat on odotelleet vuoroaan jo jonkin aikaa, joten nyt olisi hyvä aika julkaista nämäkin! Viime aikoina mä olen ollut enemmän tai vähemmän hukassa niin elämän kuin tämän bloginkin suhteen, mutta nyt asiat alkaa vihdoin selkenemään ja toivottavasti pääsen kesän viettoon vähän paremmin fiiliksin! Jotenkin tämä yleinen alakulo on näkynyt sosiaalisessa mediassakin koska esim. Instagramin puolella en ole julkaissut kuvia juuri ollenkaan siinä missä ennen saatoin pommittaa useammallakin kuvalla päivässä! Vaikka some ei tietenkään ole mikään onnellisuuden mitta, heijastuu se yleinen alakulo aika usein sinnekin. Mutta nyt vähän iloisempiin tunnelmiin, sillä viimeisen viikon aikana on ollut kaikenlaista puuhaa meneillään!Untitled Ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin mä raahasin kameran jalustoineen ulos, otin itselaukaisimen käteen ja aloin räpsimään kuvia. Tätäkään mä en ollut harrastanut piiitkiin aikoihin, vaikka etenkin yläasteaikoina mulla oli tapana kuvailla aina koulupäivän jälkeen. Muistaako joku vielä näitä aikoja?Untitled Sää on viime aikoina vaihdellut aika reilusti kaatosateesta kylmyyteen ja taas auringonpaisteeseen, mutta mä uskon että kyllä se kunnon kesä vielä saapuu sieltä! Ja jos ei, niin aina on onneksi Kreikan matka... Tämän kuvan tosin nappasin ihan pari päivää sitten kun oli ihana ilma ja tosi lämmintä!Untitled Untitled Mä olen aikaisemminkin maininnut täällä miten en ole ostanut juurikaan vaatteita tämän vuoden aikana (ja meikkejä sitten senkin edestä...) mutta tällä viikolla ostin pari kivaa juttua tulevaa matkaa varten, ja netissä on vielä pari kivaa juttua tulossa! Toivottavasti se kesä saadaan sitten tännekin etteivät kaikki vaatteet päädy suoraan kaapin perälle homehtumaan... Untitled Untitled Mun kouluhommat meni vähän pilalle tämän kevään osalta ja lyhyesti sanottuna en hae yliopistoon vielä tänä keväänä. Välivuoden mahdollisuus on pyörinyt päässä jo jonkin aikaa, enkä usko että yksi vuosi kaataa koko maailmaa tai pilaa mun tulevaisuutta. Välillä tietenkin ärsyttää ja kaduttaa ja tavallaan haluttaisi mennä kouluun taas syksyllä, mutta eipä sille enää voi mitään! Mä olen kuitenkin ollut ahkerasti laskemassa mun tulevan dippainssikaverin kanssa, sillä ensi keväänä on sitten mun vuoro(mutta en siis hae teknilliseen tosiaankaan, haha)!

4 kommenttia:

  1. Mä "jouduin" pitämään välivuoden lukion jälkeen, kun en päässyt opiskelemaan ja nyt jälkeen päin oon kyllä onnellinen. Kävin töissä melkeinpä koko välivuoden ja kieltämättä on ollut tosi kiva, kun on ollut paljon omaa rahaa käytössä (varsinkin kun asun vielä kotona). Lisäksi vietin 6 viikkoa Thaimaassa, jota en olisi voinut todellakaan toteuttaa, jos olisin päässyt opiskelemaan. Välivuosi on siis ollut mulle päin vastoin vain todella positiivinen asia ja vaikka nytkin kouluun haen, niin en enää pidä toista välivuotta hullumpana ideana. Tässä ollaan kuitenkin sen verran nuoria, että kyllä sitä ehtii myöhemminkin opiskelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, opiskella ja etenkin työelämässä kerkeää sitten olla ihan tarpeeksi myöhemminkin :-) Suunnitelmat tulevalle vuodelle on vähän vielä auki kun vaihtoehtoja on niin monia, mutta kyllä mä jotain keksin!

      Poista
  2. Yks vuosi sinne tänne ei merkkaa mitään :) Ensi vuonna sitten uudestaan! Sulla on niiin upeat hiukset <3 Ihanaa kevättä :)

    https://by-rosejuliet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ensi vuonna uusi yritys! Ja kiitos, sulle myös! :-)

      Poista

karoliina
1997
canon EOS 550D
18-55mm
50mm f/1.8