4X UUTTA MEIKKIPUSSISSA

Ompa viime postauksesta taas aikaa! Mun viikot on menneet lukemisen ja tv-sarjojen parissa sateen suojassa istuessa, eikä kameraankaan ole koskettu pitkään aikaan. Yhdet asukuvat ovat tosin olleet tuloillaan jo vähän aikaa, mutta ehkä niiden vuoro on sitten seuraavaksi! Vaatteita en muista ostaneeni todella pitkään aikaan, mutta meikkejä on tullut haalittua senkin edestä. Mä olen aikaisemminkin tänä keväänä esitellyt meikkipussin uutuuksia ja tässä olisi vielä pari lisää! Untitled Joka puolella paljon hehkutetun Thebalmin Mary-Lou Manizer-highlighterin tilasin alkuviikosta Cocopandasta ja jo torstaina se saapui mun hellään huomaan. Aluksi haaveissa oli Beccan highlighterit mutta suht suolaisen hinnan takia päätin kokeilla tätä hyväksi ellei jopa paremmaksi kehuttua vaihtoehtoa, ja pakko sanoa että olen kyllä tyytyväinen! Kädelle kevyesti testatessa tuote oli vähän mitäänsanomaton ja ajattelin että tuhlasin taas rahat tuotteeseen joka ei vastannutkaan odotuksia, mutta poskipäille laittaessa suu loksahti lattiaa myöten auki. Tosi pienellä määrällä tuotetta saa jo tosi kauniin hehkun aikaiseksi, ja jo parilla toistolla kunnon discopallo-efekti on syntynyt. Tässä eniten pidän siitä että puuteri on nimenomaan hohtavaa eikä ällöttävän snooki-glitterimäistä ja näyttää iholla tosi luonnolliselta ja nätiltä! Lisäksi tämän pitäisi kestää suunnilleen ikuisuuden, sillä tuotetta tarvitsee tosiaan vain kevyen sipaisun verran kerrallaan!
Lisäksi löysin sittarin alekorista kahdella eurolla Loreal Nude Maqique "geelimäisen" poskipunan, jota myöskin tarvitsee tosi pienen määrän kerralla. Mun kokoelmaan ei ole itse asiassa koskaan poskipuna kuulunut, joten tämä olkoon se ensimmäinen! Mä en muutenkaan käytä poskipunia kovin paljoa enkä siksi halunnut paljon niihin sijoittaakaan, joten tämähän oli aivan loistava löytö!
Samalta merkiltä ostin myös hehkua (miksi mulla ei ole hajuakaan mikä olisi järkevä suomenkielinen sana tähän) korostavan primerin  joka jatkaa tätä mun kuultavan meikin innostusta. Mulla on jo ennestään Lumenelta vastaava tuote joka on ollut ehdoton lemppari jo pitkään, toivottavasti tämäkin on siis yhtä hyvä!
Varsinaisten meikkien lisäksi tilasin Ebaysta halvan alle euron "beautyblenderin", joka osoittautui paljon odotettua pienemmäksi mutta silti varsin käteväksi kapistukseksi! Tällaista pienempää sientä mä olen itse asiassa kaipaillutkin, sillä näillä tarkempi häivytys ja muu kikkailu on paljon helpompaa. Lisäksi tämä on vähän kovempi kuin isosiskonsa mikä on mun mieleen, sillä välillä musta tuntuu että ne aidot imee huokoisuutensa takia vähän turhankin paljon tuotetta itseensä. Muutenkin mun ebay-tilailu on viime aikoina vähän riistäytynyt käsistä ja postilaatikkoon on saapunut kaikkea avaimenperistä meikkeihin ja korttikoteloihin. Ehkä mun pitäisi esitellä niitäkin joku päivä, ja erityisesti pari postissa tulossa olevaa juttua tulee varmasti näkymään täälläkin!
Untitled Untitled

4 kommenttia:

  1. Hei mitä hyviä kahviloita/ravintoloita Rovaniemeltä löytyy ? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm pitääpäs miettiä hetkinen :-D Jos perus Amarilloa, Rossoa jne kaihdat niin Kauppayhtiö, Wingston ja Wakkanai sushi tulee ensimmäisenä mieleen. Ja Cafe & Bar 21 joka ei varsinaisesti ole ravintola mutta sieltä saa aivan mielettömän hyviä vohveleita ja salaatteja, se on myös kahviloista parhain! :-)

      Poista
  2. Itellekkin toi Mary-Lou tällä hetkellä matkalla Cocopandalta enkä malta oottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odottelin sitä intopiukeana pari päivää, on kyllä hintansa arvoinen ehdottomasti! :-)

      Poista

karoliina
1997
canon EOS 550D
18-55mm
50mm f/1.8