HELSINKI

Nyt on jälleen takana erittäin tapahtumarikas viikonloppu, johoin paljon hyvää musiikkia, hyvää seuraa ja ihan mielettömän hyvät festarit! Me lähdettiin torstaina puolen päivän aikaan koneella Helsinkiin, ja vietettiin koko loppupäivä ensin kauppoja kierrellen ja lopuksi käytiin myös Vapianossa syömässä. Kaupoissa me ei kovin kauaa jaksettu kiertää, koska reissun päätarkoitus ei muutenkaan ollut shoppailu ja lisäksi ainakin mä olin kiertänyt kyseiset kaupat jo moneen kertaan aikaisemmin. Siksi mä en ostanutkaan kun vain pari juttua ja olin ihan tyytyväinen siihen, että tällä kertaa en raahannut kassikaupalla ostoksia kotiin. Ne muutamat ostokset mä esittelen sitten Tallinnan ostosten yhteydessä, sekin postaus on viivästynyt nyt koulukiireiden takia muutamalla päivällä. Koko tuon neljäpäiväisen reissun aikana ei tullut kyllä kameraa paljoa käytettyä koska en tietenkään ottanut sitä sinne festarialueelle mukaan, joten kamera oli käytössä ainoastaan torstaina. Mutta ei nämä tän viikonlopun reissun postaukset jääneet tähän, mä teen vielä puhelinkuvapostauksen itse Weekendistä! helsinki helsinki helsinki helsinki helsinki helsinki helsinki

25 kommenttia:

  1. mistä toi kaulakoru on ja voisko niitä saada enää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Forever 21:sta joten en kyllä yhtään osaa sanoa :-(

      Poista
  2. kummasta yhteistyöpaikasta oot tykänny enemmän, sammydressistä vai persunmallista? entä miten ne koot menee, onko sama juttu ku sheinsidellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä nyt osaa sanoa että kummasta oon tykännyt enemmän, mutta ainakin persunmallilla sähköposteihin vastataan nopeammin, paketit tulee paljon nopeammin jne. :-)

      Poista
  3. Mistä toi sun paita ja neule on? :) aivan ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toppi on New Yorkerista ja tuo neulejakku H&M:ltä! :-)

      Poista
  4. Osaaks kertoo mistä löytäisin ton tapaset housut? Pitkään ettiny muttei oo tullu vastaa... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ainakin on ostettu Ginasta ja mun mielestä niitä myydään vieläkin siellä! :-)

      Poista
  5. Mistä tuo harmaa jakku on? I-H-A-N-A!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&M:ltä, se on munkin mielestä ihan superkiva, tosin tuntuu löytyvän vaan jokaiselta vastaantulijalta :-D

      Poista
  6. Kivoja kuvia niinku aina sun blogissa ja oot tosi kaunis!:)

    VastaaPoista
  7. Tosi ihana toi neule ja farkut sulla!:-)

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka kiva asu! Erityisesti tykkään noista sun kengistä <3

    http://heelja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä tykkään noista kengistä niiiin paljon, harmi vaan että pilasin ne weekendissä :-D

      Poista
  9. Miten noi tomsien koot menee? Esim minkä kokoset noi sun on ja vastaako hyvin sun oikeeta kengänkokoa? ja minkä kokonen jalka sulla sitten on ? :D oon miettiny niin pitkään tomsien tilaamista, mutta en tiiä miten ne koot menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on ihan normikoot, tosin mulla on 0,5 kokoa isompi kuin normaalisti eli 38,5. Eli sanoisin että ne kannattaa tilata puoli kokoa isompina kuin sun muut kengät, tai niin ainakin kaikilla mun tutuilla on :-)

      Poista
  10. näytät tosi paljon hillalt joka on gorillois :D ainaki tos HBD to me instakuvas :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! En tiedä kyseistä henkilöä mutta olisi kiva tietää miltä hän näyttää! :-D

      Poista
  11. mistä nuo farkut? :-) vautsiii sun tyyli kirjottaa ja toteuttaa tätä blogia on upee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on Ginasta! Voi kiitos, tosi kiva kuulla että tykkäät vaikka olenkin nyt vähän laiskotellut tämän blogin suhteen viime aikoina! :-D

      Poista
  12. Mistä oot hankkinut ton harmaan jakun! Se on aivan törkeen ihana! :-)

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia ja todella kiva tyyli sulla:-)!

    VastaaPoista

karoliina
1997
canon EOS 550D
18-55mm
50mm f/1.8