Los Angeles

Kolmantena päivänä koitti kauan odotettu Los Angelesin päiväkierros jonne me lähdettiin jo aikaisin aamulla. Aluksi me ajeltiin pitkin Los Angelesin keskustaa, jossa ajettiin mm. Staples Centerin ja parin muun kuuluisan rakennuksen ohi.  Sitten me ajettin Olvera Streetille, joka kuuluu Los Angelesin vanhimpaan alueeseen. Oli kiva nähdä vaihteeksi vähän erilainen puoli tästä kaupungista, sillä se oli meksikolaisten aluetta. Me kierreltiin tuolla vajaan tunnin ajan, otettiin kuvia ja matkamuistoja jonka jälkeen suunnattiin seuraavaan kohteeseen eli Walk of Famelle!LA LA LA LALA LA LA LA LA LA LA LA LA Sen jälkeen me saavuttiinkin Walk of Famelle, ja kaikki ryntäsi heti innoissaan bussista ulos ottamaan kuvia. Mutta sitten me järkytyttiin, koska kuultiin että meillä olisi vain 1,5h aikaa yhdessä Los Angelesin kuuluisimmista turistikohteista! Mun mielestä EF mokasi tässä pahasti ja siksi se olikin reissun pahin pettymys. Nyt jälkeenpäin mulla kaduttaa että me juostiin vain kaupoissa eikä otettu ollenkaan kuvia tuolla kadulla tai muuallakaan. Me kaikki luultiin että päästäisiin tuonne vielä uudestaan, ja niinhän muut pääsivätkin mutta minä en, mikä ärsytti ja ärsyttää vieläkin ihan älyttömästi. Mutta oli silti kiva nähdä tuo katu edes pikavilaukselta, ja sainhan mä luojan kiitos otettua kuitenkin muutaman kuvan! LA LA LA LA LA LA LA LA LA LA Walk of Famen jälkeen me suunnattiin The Grovelle, joka oli täynnä kivoja kauppoja ja ravintoloita. Tuolla meillä olikin reilusti enemmän aikaa ja siellä tuli tehtyä myös muutamat reissun parhaimmat ostokset! Tuolla me kierrettiin mm. Topshop, Abercrombie & Fitch ja Forever 21. Lopuksi pitkän shoppailupäivän jälkeen me haettiin viereisestä Farmers Marketista superhyvää kiinalaista ruokaa bussimatkalle, vieläkin tulee vesi kielelle sitä annosta ajatellessa!  LA LA LA LA LA

31 kommenttia:

  1. oii ihanii kuvii!♥ Oliko kolme viikkoo tuolla sun mielstä liian lyhyt aika vai just sopiva? Olin just kolme viikkoo maltalla kielimatkalla ja luultavasti oon lähössä ens kesänä kans tonne kampukselle ja mietin jo nyt tota kestoo et kolme vai neljä viikkoo niin mitä mieltä oot:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun mielestä toi kolme viikkoa oli ihan sopiva aika, vaikka tietenkin vikoina päivinä alkoi kaduttaa etten ottanut sitä 4 viikkoa :-D Mutta jos haluat Vegasiin niin kannattaa mennä neljäksi viikoksi, muuten sinne ei nimittäin pääse :(

      Poista
  2. Voisitko tehä semmosen postauksen jossa vastailet kysymyksiin kilelimatkasta?:)

    VastaaPoista
  3. Miksi sä et päässy uudestaa mutta muut pääsi?:-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska mulla oli varattuna kaikki mahdolliset aktiviteetit, eli silloin kun mä lähdin esim. Six Flagsiin niin toiset menivät tonne vielä uudestaan :(

      Poista
  4. olisko 2 viikkoo liian vähän kielimatkalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se mun mielestä on, mutta riippuu tietenkin kohteesta. Maltalla tms. se on varmaan ihan hyvä aika mut mun mielestä jenkeissä se lyhin aika on 3 viikkoa, ellen oo ihan väärässä?

      Poista
  5. haluisin 2016 kesänä kielimatkalle, mutta miten ite keräsit rahan? Olis yli 3 000e säästettävää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en maksanut tuota matkaa itse koska mullakaan ei todellakaan ole tuollaisia rahoja, mutta shoppailurahoja keräsin töitä tekemällä ja ihan vaan säästämällä muutenkin :)

      Poista
  6. Pääsittekö shoppailemaan vaan kaks kertaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, me käytiin shoppailemassa vaikka kuinka monta kertaa! Eli shoppailtua tuli tuolla ihan kiitettävästi :D

      Poista
  7. Paljonko sulla meni suunnilleen tuolla rahaa? Ja voiko niitä lisä reissuja voi ostaa vielä sen reissun aikana vai pitääkö ne kaikki ostaa ennen tota kielimatkaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon, sen tarkemmin en sitä halua kertoa :D Niitä aktiviteetteja voi ostaa myös siellä paikan päällä mutta ne pitää ostaa heti ensimmäisenä päivänä. Ja suosittelen todellakin varaamaan kaikki reissut ja etenkin ne kalliimmat etukäteen, ettei siihen mene sitten hirveästi rahaa heti matkan alussa :)

      Poista
  8. Tosi kivoja kuvia! Harmi että ton aikataulun kanssa oltiin mokattu tollee :(
    Itse suuntaan reilun kahden viikon päästä tonne rapakon taakse vuodeksi. Käy kurkkaamassa mun blogi, jos vaan kiinnostaa :)
    http://ellaintheusa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :( Oi, toivottavasti sulla on kiva vaihtarivuosi! :)

      Poista
  9. Määki haluaisin kielimatkalle, mutta täytyy eka yrittää saada rahat kasaan. :)
    ystävyistyikkö helposti siä? vai olilo sulla kaveri mukana? jos ei oo liiam henk. kohtaista, niin paljonko meni shoppailuun rahaa? teetkö ostoksista postausta? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lähdin tuonne yksin ja tutustuin siellä aivan ihaniin ihmisiin! Rahaa meni paljon, paljon enemmän kuin alunperin arvelin :-D Ja teen, heti kun vaan saan kaikki vaatteet pyykistä!

      Poista
  10. missä tasoryhmässä olit koulussa kun eikö EF tee ne kielen tasokokeet heti ensimmäiseksi??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin tasolla neljä, mutta mun mielestä ne tasoryhmät nyt oli vähän mitä oli :-D Meidän ryhmässä oli nimittäin italialaisia joiden englanti oli tosi huonoa ja epäselvää, sekä toisaalta taas sellaisia, joilla enkku oli tosi hyvä ja vahva. Että ei sillä sun tasoryhmällä ole niin paljoa merkitystä, vaan lähinnä sillä, minkä saat arvosanaksi siitä loppukokeesta!

      Poista
    2. ai no minkä arvosanan sait sit siitä loppukokeesta? ja mitä niitä arvosanoja ees on??

      Poista
    3. C1 :-) Ne arvosanat oli A1-C2.

      Poista
  11. Ite olin pari vuotta sitten STS:n kautta kielikurssilla Briteissä, ja meillä oli Lontoossa kokonaisuudessaan aikaa shoppailla kaksi (2) tuntia. Oltiin niin äärettömän vihasia, koska meidän kielikurssikaupungissa ei ollu ku jotkut perus primarkit ja new lookit. Kirjotettiin sit erittäin asiallinen kirje meidän leadereille siitä, kuinka petyttiin, ja vastaus oli pitkä saarna siitä, miten kiittämättömiä kakaroita ollaan. Haloo, jos maksaa erikseen päästäkseen shoppailemaan Lontoossa ja aika on kaksi tuntia jollain järjettömän valtavalla Oxford Streetillä, ja ilmaisee pettymyksensä kypsästi, ni tulee huudot? Siinä meni vähän maku koko järjestöön ja oli meillä muitaki ongelmia, et nyt mietin oisko EF sittenki ollu parempi :D toisaalta just STS:n kautta tapasin ne ihanat ihmiset, jotka oli miun kanssa samalla kurssilla eli toisaalta nyt kun suurin osa katkeruudesta on haihtunu ni lähinnä hyvät muistot jälellä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, mä oon tosiaan kuullu muiltakin kielimatkalaisilta että vastaavaa on käynyt ennenkin :-D Mekin jätettiin niihin palautelappuihin palautetta juuri tuosta, että ne aikataulut voisi suunnitella vähän paremmin! Ja jep, loppujen lopuksi tuossa matkassa oli niin paljon kaikkea hyvää ja ihanaa että ei noita pikkujuttuja jaksa kauheasti miettiä!

      Poista
  12. voitko tehdä postauksen ostoksistasi ?

    VastaaPoista
  13. Onko sun mieestä kutosen enkku ylä-asteelta valmistuneelta kielimatka hyvä? Että pitääkö etukäteen osata kieltä hyvin! Ajattellin että eikö kielimatka oo just semmonen että oppii kieltä ja ymmärtää sitä ja osaa kommunikoida sitten myöhemmin!? :) Ajattelin ensivuonna lähteä kielimatkalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voitko vastata?:)

      Poista
    2. Oi anteeksi, tää on jäänyt vahingossa huomaamatta. Kyllä sä siellä varmaan tulet pärjäämään, kun pääset sulle sopivaan tasoryhmään :-) Tietenkin se riippuu ihan siitä että miten oot tottunut englanniksi kommunikoimaan toisten kanssa, mutta kyllä sä ihan varmasti siellä pärjäät ja todellakin kannustan lähtemään! Mä itse en ehkä koe oppineeni tuolla varsinaisesti mitään uutta, sillä ne 4-5 levelien tunnit on lähinnä keskustelua ja kielioppia tai vastaavaa siellä ei käyty juuri ollenkaan. Mutta voi olla että teillä siihen puoleen keskitytään sitten enemmän!

      Poista
  14. Aivan ihania kuvia, upeita! Yksi kysymys kuvistasi, olen harkinnut kameran vaihtoa mutta katselin että sinäkin kuvailet aika perus canonilla, tekeekö tuo 50mm obiska niin paljon? :) Kuvailetko sillä enemmän kun kittiobiskalla? :)

    Sinulla on todella upea blogi :) !!!

    http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuvaan pelkästään tolla 50mm:sellä, kittiä en oo käyttänyt enää vuosiin :-) Ja kyllä se tekee, se on ihan huippuhyvä objektiivi hintaan nähden! Ja kiitos :-)

      Poista

karoliina
1997
canon EOS 550D
18-55mm
50mm f/1.8