RUOTSIN PUOLELLA

Me tehtiin tänään äitin kanssa pitkästa aikaa reissu Rajalle ja Ruotsin puolelle. Alun perin mä en ollut yhtään innostunut lähtemään, mutta lopulta äiti sai houkuteltua mut mukaan Ikean avulla(äiti tuntee mut liian hyvin...). Onneksi kuitenkin lähdin, oli nimittäin tosi kiva päivä! Me lähdettiin jo aamupäivästä liikkeelle, jotta kerettäisiin kerrankin ajoissa kauppoihin ja kotiin ennen iltaa. Mulla oli tarkoitus ostaa tuolta vain ne tarpeelliset jutut Ikeasta, mutta loppujen lopuksi mukaan tarttui vähän jotain muutakin... Tällä kertaa en sentää ostanut pelkästään vaatteita, vaan myös yllättävän paljon kosmetiikkaa ja kaikkea muuta! Esittelen ostokset huomenna, koska niitä on huomattavasti kivempi kuvailla päivänvalossa.
Jotenkin me saatiin tuhlattua melkein 7 tuntia vain muutamassa eri paikassa pyörien, ja lopussa jalat alkoi olla jo sen verran kipeät että suunnattiin suosiolla kotia kohti. Ikean lihapullia ei tietenkään voinut jättää välistä ja Robert's Coffeessakin käytiin, nam! Mä palailen niitten ostosten kanssa sitten huomenna koska nyt alan kokoamaan tuota uutta hyllyä, toivottavasti hieman paremmalla menestyksellä kuin aikaisemmilla kerroilla!
haaparanta haaparanta haaparanta haaparanta haaparanta haaparanta haaparanta

20 kommenttia:

  1. veikkaan et ostit ikeast kukkalakanat, sellasii valkosii pitsipurkkii, samaan sarjaan tarjottimen, valkosen mukin ja ehk viel muita kippoja :D nää on nää joka bloggarin vakiovarusteet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahhah aattelin samaa :D

      Poista
    2. mut ku kävin vasta haaparannan ikeas nii siel ei ollu ruusulakanoita!karoliina näitkö sä siel niitä?:D

      Poista
    3. Haha ihan hyvä arvaus, osa meni oikein osa ei! Ja tosiaan niitä ruusulakanoita ei ollut Haaparannalla, tai mäkään en löytänyt niitä :-(

      Poista
  2. en tiiä onks tätä jo kysytty mut onko sillä Nealla blogia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on sillä!
      http://neamdream.blogspot.fi

      Poista
  3. moikka ! itsekkin kävin ikeassa muutama päivä sitten, ja niita ruusulakanoita ei myydä enää :/ ja ne pienimmät pitsipurkit oli loppu kans :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näköjään, harmi :-( Mäkin katselin niitä pitsipurkkeja, mutta jätin ne lopulta kuitenkin kauppaan :-)

      Poista
  4. Moikka! Sun blogi pääsi mun suosikkiblogit-postaukseen :)
    http://alive-venla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Voitko tehä videopostauksen missä puhut?:) ja blogis on huippu, jatka samaan malliin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ajattelin tehdä semmosen heti kun tulee sopiva tilaisuus :-)

      Poista
  6. Ihana postaus!

    http://emmunjahemminblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. The meatballs from IKEA are so good, haha! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ''eka ruotsi ei houkuttannu'' ootko tosissas? kelpaaks sulle vittu vaa ne bora boran luksusmatkat? eiks ruotsi oo tarpeeks ylellinen sulle? hei monet ei ees pääse ruotsiin asti.

      Poista
    2. Mä tarkotin lähinnä ettei vaan kiinnostanut lähteä sinne, koska mulla ei huvittanut shoppailla? :-D Mä en nyt ihan tajua tuota sun kommenttia, ei mun ole pakko lähteä Ikeaan jos en halua ja sillä ei ole mitään tekemistä ylellisyyden kanssa.

      Poista
    3. XDD hei ano aika säälittävää... hajosin pahemman kerran, kannattais lukee teksti ihan kunnolla ja sitte tulla huutelemaan

      Poista

karoliina
1997
canon EOS 550D
18-55mm
50mm f/1.8