sunny sunday

sunnuntai sunnuntai sunnuntai sunnuntai Aamupäivä meni terveystietoa lukiessa, huomasin 13.27 että treenit alkaa 3 minuutin päästä. Eipä siinä muuta voinut kun lähettää paniikkiviesti valmentajalle ja lähteä pää kolmantena jalkana syöksymään ympäri kämppää treenivaatteita etsien. Enhän mä sitten loppujen lopuksi ollutkaan kun vaivaiset 45 minuuttia myöhässä... Luojan kiitos en saanut rankkua, meillä on nimittäin joskus ollut sellanen käytäntö että joutuu hyppimään 10 toukkaria/punnertamaan jokaista myöhässä oltua minuuttia kohden, siinäpä olis ollut tehokas treeni! Treenien jälkeen käytiin Marin kanssa nopeasti napsimassa muutamat kuvat jonka jälkeen suunnattiin Coffariin meidän lyhyessä ajassa perinteeksi muodostuneelle kertaustuokiolle. Tuo tuokio tosin veny yli neljäksi tunniksi, ja sen aikana kerettiin kyllä myös puhua kaikesta mikä ei liity millään lailla terveystietoon. Keskittyminen oli välillä vähän heikoilla, mutta kyllä me silti jotain opittiin! Huomenna on vuorossa viiminen koe ja musiikin esseen kirjoittaminen, sitten ei tarvi huolehtia koulujutuista vähään aikaan. Tai ehkä pitäis, niin ei tarvis sitten panikoida koetta edeltävänä iltana... Mutta nyt mä suuntaan taas terveystiedon pariin, toivottavasti teillä oli kiva sunnuntai ja viikonloppu!

8 kommenttia:

  1. Ihana postaus jälleen kerran :) onko sulla jotain vakkarii mitä otan coffarissa? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha joo onhan mulla niitä, jäälatte ja uusin lemppari on marianne mokka :-)

      Poista
  2. mitä kokoo tässä postauksessa oleva takki on?:) http://karoliinaslittleblog.blogspot.fi/2013/01/you-promise-forever-and-day-and-then.html

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat!

    http://emmunjahemminblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista

karoliina
1997
canon EOS 550D
18-55mm
50mm f/1.8